Hoitolaamme voi tuoda koiria, joista meillä on vankka kokemus aiemman kenneltoiminnan myötä. Lemmikin voi tuoda meille vain ennakkoon sovittuna ajankohtana. Lemmikin tulee olla rokotettu.

Lemmikin hoito

Jokaisen eläimen ulkoilutus ja ruokinta sovitaan omistajan kanssa erikseen niin, että lemmikin päivärytmiin tulee mahdollisimman vähän muutoksia. Lemmikin mukaan tulee varata omat ruuat, jotta ruokavalio pysyy samana hoidon ajan. Mikäli et tuo ruokia mukana, veloitamme siitä erikseen. Voit halutessasi tuoda myös muita lemmikkisi tavaroita, esimerkiksi leluja.

Hinnasto
Koirat 20 €/päivä
Esimerkiksi: Kun koira tuodaan perjantaina ja haetaan lauantaina, muodostuu hinnaksi 40 €.

Ruoka ei sisälly hintaan. Jos lemmikin mukana ei tuoda omia ruokia, veloitamme ruoista eläimen koon mukaan alkaen 2 € /päivä.
Pidempien hoitojaksojen ja useampien saman perheen lemmikkien kohdalla voidaan hinnoista neuvotella erikseen.
Lemmikin tulo- ja lähtöajan muutokset on aina sovittava soittamalla. Mikäli muutoksista ei ole sovittu, perimme 5 € lisämaksun.

Käteismaksu.

Tilat

Käytössämme on uusi vuonna 2009 valmistunut hoitolarakennus, joka on lemmikkejä varten suunniteltu. Eläinhoitola sijaitsee rauhallisella paikalla metsän keskellä. Rakennus pidetään oikean lämpöisenä ilmalämpöpumpun ja takan avulla. Eläinlääkäri tarkistaa tilat vuosittain. Käytössämme on lisäksi ulkotarhoja ja laajat lenkkeilypolut.

Eläinhoitolan löydät Pöytyän Riihikoskelta osoitteesta Lankkistentie 323.

Muuta

Mikäli lemmikin omistaja ei nouda sovittuna ajankohtana hoitolaan jätettyä lemmikkiään eikä sovi muutoksesta, lemmikki siirtyy eläinhoitolan omistukseen 30 päivän kuluttua hoitosopimuksen päätyttyä.

Otathan puhelimitse yhteyttä eläimen hoitopaikkaa kysellessä:

Airi Kulmala 040-7357657